keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mango-suklaa hyydykekakkua

 
Tytöt tekivät tähän kakkuun koristeet ihan itse. Kakku on tehty vähän niinkuin meidän isiä ajatellen, nimittäin se kun tykkää mangohyydykekakuista :). Olen tehnyt tämänmoista ennenkin pienin eroavaisuuksin. Mitä nyt tekisin toisin niin ehdottomasti marinoisin mangoviipaleita jonkin aikaa sitruunamehussa, jottei mango tummu täytteen seassa. Ei ole kiva, jos kakussa on vihreitä läiskiä :o, sillä mango on kuten banaani, tummuu hetkessä.



Pohja:

3 munan sokerikakkupohja, johon laitoin yhtä paljon kananmunia, sokeria kuin vehnäjauhojakin. Kaakaojauhetta laitoin vehnäjauhon sekaan 2 rkl. Leivinjauheen jätin pois, koska halusin estää pohjaa nousemasta valtavan korkeaksi.  Pohjan paistoin irtoreunaisessa kakkuvuoassa 200 asteessa n.8-10 minuuttia kunnes pohja oli tikulla kokeiltaessa kypsä 

Kun pohja oli valmis, annoin sen jäähtyä, ja sillä aikaa valmistin täytteet.

Ensiksi suklaatäyte: 

1prk flora vispi
1 levy fazerin sinistä suklaata
5 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sulata suklaa vesihauteessa, vaahdota flora vispi, sekoita suklaa sula vispin joukkoon. Ota liivatelehdet kylmästä vedestä, ja nosta ne vettä valuvina pieneen kattilaan. Kuumenna vetisiä liivatelehtiä kunnes ne sulavat. Kaada liivateseos ohuena nauhana kokoajan sekoittaen suklaatäytteen joukkoon.

Nosta irtoreunavuoan pohjalle ensiksi valmis kakkupohja, joka kannattaa kostuttaa ennen täytteiden lisäämistä. Itse kostutin pohjan maidolla.

Laita suklaatäyte kostutetun kakkupohjan päälle, ja nosta vuoka jääkaappiin toisen täytteen teon ajaksi.

Mango täyte:

1kpl Flora vispi
1prk Mangoviipaleita (säilykepurkki)
1prk Viola mangotuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan
5 liivatelehteä

Laita liivateet pehmenemään kylmään veteen.
Vaahdota flora vispi. Valuta mangoviipaleista liemi pois, pilko ja sekoita ne mangotuorejuuston sekaan. Sekoita flora vispi sekä tuorejuustoseos sekaisin. Tarkista makeus, ja lisää tarvittaessa tomusokeria. Tee liivatteille kuten teit suklaatäytteessäkin.

Lisää mangotuorejuusto-täyte suklaatäytteen päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Kakku saa tekeytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. Irrota kakku vuoasta paletin avulla irroittamalla ensiksi kakku reunoista ja sen jälkeen nosta kakku tarjoilualustalle.




4 kommenttia:

  1. Herkullinen yhdistelmä!!
    Ja koristeet ovat upeat!!

    VastaaPoista
  2. Jo vain maistuisi tällainenkin versio mangokakusta... eipä ole koksaan tullut ajateltua mangon tummumista... pitääpä katsella kriittisesti tästä lähtien.

    VastaaPoista
  3. Onpas ihana kakku, ja varmasti hyvää!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :) Viestit näytetään hyväksymiseni jälkeen. Joten älä ihmettele, minne kommenttisi katosi, se tulee näkyviin vähän ajan kuluttua :)!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...