keskiviikko 9. elokuuta 2017





Hanna Sumarin ihana kardemummainen mustikka-valkosuklaa piirakka.
6.8. Vietettiin ensimmäistä valtakunnallista mustikkapiirakka päivää. Itse törmäsin tähän Sumarin piirakkareseptiin Myllyn Paras sivuilla. Jossa tämä piirakka resepti kisailee herkullisimman piirakkareseptin tittelistä. 
Ainoa asia missä hieman poikkesin piirakkaa leipoessa oli se, että jätin kokonaan moussesta liivatteet sekä limen pois.

Tätä tulee tehtyä toistenkin. ♡ Helppo ja maukas resepti. Suosittelen 
Käyhän kurkkaamassa Hanna Sumarin blogissa reseptiä.
1 kpl Myllyn Paras Pyöreä kauramurotaikina
6 dl mustikoita 350g
2 dl hillosokeria 200g
1 tl kardemummaa
Valkosuklaamousse
3 dl kuohukermaa
150 g valkosuklaata
+ vähän koristeeksi pinnalle
Piiraan voi tehdä sekä piirakkavuokaan että irtopohjaiseen kakkuvuokaan, jolloin sen voi siirtää varovasti tarjoiluvadille. Jos käytät piirakkavuokaa, voit taputella kauramurotaikinan siihen suoraan. Jos haluat tarjoilla piirakan tarjoiluvadilta laita irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle ensin leivinpaperi. Leikkaa kaksi vuoan reunan levyistä suikaletta leivinpaperia ja peitä niillä vuoan reunat. Paperi pysyy hyvin paikoillaan, kun sipaisee vuoan reunoihin vähän voita.
Painele sulanut kauramurotaikina vuoan pohjalle ja reunoille. Tee reunoista n. 4 cm korkeat.
Sekoita yhteen hillosokeri ja kardemumma ja lisää seos mustikoiden joukkoon. Kaada mustikat piirakkataikinan päälle. Paista piirakkaa 170 asteessa, uunin alimmalla tasolla 30-40 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet kauniin värin.
Koska täyte on löysää, nosta vuoka varoen uunista, ettei se läiky ja värjää piiraan reunoja. Anna piiraan jäähtyä täysin, jolloin myös mustikkatäyte hyytyy.


Valkosuklaamousse
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa välillä sekoittaen.
Sekoita sulanut suklaa kermavaahtoon.
Laita piiras tunniksi jääkaappiin hyytymään.
Vuole valmiin piiraan päälle valkosuklaalastuja ja kaada pinnalle mustikoita.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...